torstai 14. toukokuuta 2015

Neljä vuotta sitten..

Neljä vuotta sitten tähän aikaan olo alkoi olla aika kypsä, henkisesti ja fyysisesti. Oltiin vain muutaman päivän päässä Aku-vauvan syntymästä. Koska en kirjoittanut blogia vielä raskaus aikoina ajattelin kirjoittaa eräänlaiset "yhteenvedot" odotuksista kun molempien poikien syntymäpäivät lähestyy.

Akun odotus aika oli fyysisesti rankka. Huono olo alkoi välittömästi. Mulla oli laukussa ja autossa paussi välipalakeksejä ja vesipullo, syöminen helpotti vähän oloa. Ja mähän söin! Oikeen mussuttelin menemään. Ekassa neuvolassa olikin jo paino noussut useamman kilon ja se vähän herätti mua. 

Viikolla 12 oli niskapoimu ultra. Oli tosi jännittävää nähdä Aku ekaa kertaa. Ultran jälkeen annoin mun hosu-äitille luvan ostaa ekat vauvan vaatteet, jotka olikin sitten kotiinlähtö vaatteet. Oli vaikeaa olla ostelematta kaikkea ihanaa vauvalle vaikka olin päättänyt että vasta rakenne ultran jälkeen.
Rakenne ultraa odotettiinkin kuin kuuta nousevaa. Viimeinen varmistus että kaikki on kunnossa ja uskaltaa vihdoin täysin avoimesti odottaa. Tietysti odotin myös varmistusta mun poika fiiliksille. 

Kun alun huono olo väistyi joskus viikolla 14, ei hätää mulla oli jo viikolla 9 alkaneet iskias kivut vaivoinani. Iskias verotti kyllä henkistäkin puolta, tuntui niin turhalta kun ei pystynyt edes imuroimaan tai kunnolla kävelemään välillä. Jotenkin mä sinnittelin töissä muistaakseni jonneekkin viikolle 22, sitten pidin kaikki lomat pois ja loppuaika meni sairaslomalla. 

Mulla oli siinä raskauden keskivaiheilla paljon vihlovia vatsakipuja. Neuvolassa ehdottelivat että ne olisi supistuksia mutta itse en ollut samaa mieltä. Sanoisin näin jälkeenpäin (viisaampana)että ne oli kohdun kasvukipuja. Oli nimittäin välillä pelottavan kipeitä, aina kun lähti kävelemään piti kohta pysähtyä ja kumartua. Vähän kuin suonenveto, ei vaan voinut jatkaa. Lienee sanomattakin selvää että liikunta oli aika vähäistä... Kävelin kyllä joka päivä vähän mutta tosiaan vähän. Lähikauppaan, neuvolaan, Touhon kanssa siinä kotinurkilla. Kun jäin sairaslomalle sain fysioterapeutilta joitain venyttely ohjeita joita sitten kotona vähän joka välissä yritin tehdä. Sairasloma ja päivittäiset venyttelyt auttoi sen verran että loppuraskaus oli iskiaksen suhteen hieman helpompi. Kävin myös 2-3 kertaa viikossa vesijumpassa. Kiitos äitille joka kävi mun kanssa, yksin olis voinu jäädä väliin..

Nooo, mullahan oli sitä aikaa. Kaikki olikin todella ajoissa valmiina pikku-Akulle ja mä jopa kudoin Akulle peiton (on ollut kovassa käytössä Iivollakin). Loppu viikoilla alkoi verenpaineet hissukseen nousta ja mulla oli kaikin puolin tosi epämukava olo. Nestettä kertyi niin että ranteista ja sormista katosi voimat, tavarat vaan tipahteli käsistä. Sitä närästystä! Ja tuntui ettei henki kulje ollenkaan. Onneksi sitä oli kuitenkin niin innoissaan tulevasta että ei ne vaivat olleet päällimmäisenä mielessä (koko ajan). Loppua kohden mulla tuli kans joku ihme energia buusti, jaksoin kävellä paljon pidempiä lenkkejä ja olin muutenkin virkeämpi. Tää kuva on muutama päivä ennen synnytystä, mun mahasta onkin vaan kaks kuvaa..onhan se  :)



Päivä yli lasketun ajan oli neuvola käynti ja silloin verenpaine olikin jo pilvissä, alkava raskausmyrkytys. Ei muuta kun käynnistykseen! Oli vähän semmonen aapuvaa fiilis kun lähdin neuvolasta kotiin hakemaan jotain tavaroita ja odottelemaan Amia että yhdessä lähdetään synnärille..

Siinä käynnistellessä menikin koko päivä. Kävin välissä ulkona kävelemässä, käytiin jopa parkkihallissa rappusia kiipimässä.. Illalla ysin maissa kätilö sanoi että nyt jos ei pian tapahdu jotain niin antavat unilääkkeen ja aamulla jatketaan. Siinä vaiheessa mä ajattelin että nyt kyllä! Ja lähdettiin vielä ravaamaan sairaalan käytäviä. Sitten alkoikin jo jotain tapahtua ja saatiin siirtyä saliin.

Kätilö oli aivan super ihana ja koko ajan askelen edellä. Missään vaiheessa ei tullut epätietoinen tai ärsyyntynyt olo. Vaikka synnytys oli käynnistetty en kokenut supistuksia mitenkään hirveän kamaliksi, kun kätilö ehdotti epiduraalia mä oli vähä että no tarviiko sitä ny...Mutta hyvä kun laitettiin koska siinä odotellessa supistukset alkoi tulla kovemmiksi, täydellinen ajoitus! Epiduraalia laitettiin vielä toinenkin annos ja kun sen vaikutus alkoi hälvetä mä jotenkin aavistin että enää kolmatta annosta en saa pummittua. Ja näin oli, kun kätilö sanoi että: sitte kun siltä tuntuu niin aletaan ponnistamaan. Mä olin vähä että ai munko se pitäis tietää  :D  Päätin koittaa vielä kepillä jäätä ja kysyin olisko mitään puudutusta mitä vielä vois antaa ja tämä ihana nainen sanoi että joo tottakai, pudendaali puudutus, pistetäänkin heti.

Synnytyksen kesto oli 7h 31 min ja ponnistusvaihe oli 12min. Tuntui kyllä vielä lyhyemmältä ajalta. Heitettiin Amin kanssa jotain huonoa läppääkin siinä ponnistusten välissä.. Pikku- Aku 4065g ja 52cm, pikku pulloposki ♥



Mä olin kuvitellut että mä olisin ärtynyt, kiukkuinen ja jopa voisin huutaa synnytyksen aikana mutta kaikki olikin aivan erilaista kun olin ajatellut. Suurin kiitos menee tälle ihanalle kätilölle joka oli kyllä kunniaksi ammattikunnalleen. Suhtautui muhun kunnioittavasti ja empaattisesti mutta ei liian. Mulla pysyi hyvä mieli koko ajan eikä epätoivon hetkiä tullut. Kokemuksesta jäi päällimäisenä positiivinen mieli ja olinkin ihan ylikierroksilla pari ekaa päivää.

Onneksi näin päin että tämä oli ensimmäinen synnytys. Iivon syntymä ei nimittäin ollut aivan yhtä läpihuutojuttu. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Saattaa olla vähän sekava sepustus, siitä on kuitenkin aikaa  :)

2 kommenttia:

  1. <3 Olihan tuo maha tosiaan ihana <3 ja Aku niin mussukkaisen pulloposkisena :D <3 Ei ihan het samaksi pojaksi tunnistais :D :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥