lauantai 16. toukokuuta 2015

Vuosi sitten..

No se oli jännä päivä. Se oli Iivon laskettu päivä. Kirjoitinkin jo yhteenvedon Akun odotus ajasta ja syntymästä jonka voit lukea täältä. No tässä Iivon tarina..

Alku odotus oli aika samaa kaavaa kuin ensimmäisessä raskaudessa. Huono olo ja väsy, ainut että nyt oli Aku vaatimassa jatkuvan huomion. Toisaalta taas oli helpompaa koska tein vain 50% työaikaa. Vanha tuttu iskias hiipi seuraani taas heti alusta alkaen mutta nyt aloitin ne viimeksi loppuraskauden pelastaneet venyttelyt jo heti alkuun. Kesken työpäivänkin sanoin työkavereille vaan (sopivan rauhallisen hetken aikana) että sori mä meen nyt tohon lattialle venyttelemään  :D  

Alkuun taas maistui kaikki "roskaruoka". Mä otin tavaksi syödä kerran viikossa erään tietyn paikan rullakebabin, ristin sen mun elämän eliksiiriksi  ;)  Heti oli aina jotenkin parempi olo. Onneksi se huono olokin siitä sitten loppui. 

Mun oli vaikea kuvitella että saataisiin toinen poika, kun meillä oli jo. Miten se "uusi" voisi olla erilainen kuin Aku? Siksi mulla olikin sellainen tunne että tulisi tyttö. En kuitenkaan ollut suinkaan pettynyt kun rakenne ultrassa näkyi selkeästi poika, olin aivan innoissani! Mun pojat ♥ Iivon odotus meni huomattavasti nopeammin kuin Akun. Olin myös fyysisesti paljon paremmassa kunnossa. Varmaan osasyy oli että osasin ennakoida ja helpottaa iskias vaivojani ja varmasti myös se auttoi että en tehnyt koko päiväisesti töitä. Tietysti kotona oli puuhaa, Akun kanssa tehtiin kaikkea ja ulkoiltiin mutta omaan tahtiin eikä Akua tarvinnut kummemmin nostella enää.

Yritin kaikkeni että pystyisin liikkumaan mahdollisimman paljon loppuun asti. Mutta eipä siinä tietyssä pisteessä enää sisu auta. Iivoa odottaessa mulla oli järkyttävät liitoskivut, jossain vaiheessa kävellessä tuntui että voisiko jalat lähteä jotenkin paikoiltaan.. Hammasta purren tein kävelylenkin joka päivä, matka vaan lyheni viikko viikkolta. Olikohan viikkoja jotain yli 30 kun oli väkisin kävellyt siskon luo ja takaisin(noin tunnin matka) Aku kärryissä ja sitten tehtiin vielä innoissaan illalla kevään eka pyörälenkki. Kun iski ihan hirvee uupumus. Päätin alkaa kuuntelemaan omaa kehoa. Kaikki ei vaan oo "superodottajia" vaikka kuinka haluais. Jatkoin silti kyllä loppuun asti pieniä kävelylenkkejä ja vähän olon mukaan, puuuhailin enemmän jos pystyin.

Tällä kertaa osasin välttää närästyksen lähes kokonaan. Niinkin yksinkertaista että en juonut edes sitä yhtä kuppia kahvia..."ei mua kahvi närästä" jep jep. Laskettuna päivänä olin vähän harmissani kun mitään ei ollut vieläkään tapahtunut. Ennakoivia supistuksia oli ollut jo viikkoja ja useana päivänä vähän kipeämpiäkin. Laitoin siinä illan suussa vielä kasvihuonetta ja salaattipenkkiä kuntoon. Joku vaisto kyllä sanoi että pian. Käytiin ihanan rentouttavassa saunassa ja Ami ja Aku lähti vielä käymään jossain autolla. Kun heipat oli sanottu, tunsin "poks" vatsan sivulla ja niinhän ne vedet meni! Siistii, mä olinkin aina halunnut sanoa että "mun vedet meni". 

Amin sisko tuli vahtimaan Akua kun ensin oli laitettu Aku nukkumaan. No päästiin synnärille. Ei ollut vielä alkanut kunnon supistukset, joten lähdettiin vielä kotiin. Käytiin kyllä ensin kävelemässä pitkin poikin kaupunkia ja siinä alkoikin tulla jo napakampia supistuksia mutta niin harvakseen että kotiin vaan. Kolmen maissa yöllä alkoi muuttua vähän säännöllisemmiksi, mutta silti välillä oli vartinkin paussi. Hengailin yön suihkussa ja kun muut lopulta heräsivät sanoin että aamupalat naamaan ja menoksi. Vietiin Aku Amin siskon luo jolla oli onneksi vapaapäivä ja käytiin vielä jäätelöllä ennenkuin mentiin sairaalaan takaisin. Supistukset oli ihan outoja. Paljon kovempia kuin edellisessä synnytyksessä joka oli käynnistetty. Ne saattoi kestää kolmekin minuuttia kerrallaan mutta tulla vartin välein. Lopulta päästiin kuitenki saliin asti. En ollut nukkunut yhtään ja aloin olla väsynyt rajuihin supistuksiin. Tässä vaiheessa mä olin jo aika kypsä kätilöön joka oli todella nuiva. Aivan kuin se ei olisi uskonut että ne supistukset oli niin kovia, en tiedä olisko mun pitänyt olla jotenkin hirveen dramaattinen. Rauhallinen ulkokuori ehkä hämäs sitä, en tiedä. Mutta siinä vaiheessa kun laitettiin epiduraalia jonka se lopulta suostui "tilaamaan" (en ees jaksa selittää) se tiuski mulle kun siirsin verenpainemittaria jonka se oli asentanut mun kyynärtaipeeseen. Ja kun lääkäri oli myöhässä ja mä hytisin kylmissäni selkä pestynä, se huokaili kun se nyt joutuu peseen sen selän uudestaan ku mulla on kylmä ja pitää laittaa peittoa.. Sitten se tiuski kun mä en päässyt liikkumaa (iskias) siinä typerällä pienellä sängyllä tarpeeksi nopeasti. Näitähän riittäis.. Luojalle kiitos kesken tään epiduraali hässäkän vaihtui vuoro ja tilalle tuli aivan ihanan empaattinen (ehkä vähän liiankin) kätilö. 

Epiduraalin autuus, hetken ilman kuukausien iskias ja liitoskipuja... No eihän siinä kauaa keritty nautiskella, Ami kerkes just ja just paikalle kun oli käynyt pikaseen syömässä. Kätilö oli käymässä jossain niin soittelin kelloa ja sanoin "tää tulee nyt". Ja niinhän se tulikin. Pikkuinen Iivo 3600g ja 51cm


Synnytyksen kesto 13h 50min ponnistusvaihe 5min. 22h 30min vesien menosta.

Itse synnytyksestä jäi hyvä mieli. Olosuhteisiin nähden sain hyvin pidettyä itseni positiivisella mielellä loppuun asti. Huumori mielellä mentiin tälläkin kertaa vaikka kerran pitikin sanoa Amille että ei nyt  :D   Mutta se "hirviö-kätilö". Mä en oo erityisen herkkä tai "vaativa" enkä valita turhasta. Kestän kipua ja ymmärrän että se kuuluu synnytykseen. Tämän kätilön suhtautuminen muhun oli mun mielestä tosi omituista. Onneksi ei ollut ensimmäinen synnytys ja onneksi kätilö vaihtui ennen h-hetkeä..

Veljekset näkee ekaa kertaa ♥


p.s Osastolla meillä oli sama ihana lastenhoitaja kuin Akun aikaan ja hän muistikin mut  :) 

2 kommenttia:

Kiitos kommentista ♥