sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Karkumatkalla..

Viime sunnuntaina katselin säätiedotuksia ja hyvältähän se näytti. Tänne meidän kotikonnuille luvattiin semmoista 25 asteen lämpöä, satuin vilkaisemaan myös mitä mökki paikkakunnan sää näytti ja sehän näytti vielä lämpöisempää! Akulla olis ollut vielä yksi kerhopäivä mutta sai itse valita ja valitsi lähteä maalle. Niinpä mä pakkasin pojat ja tavarat autoon ja karkumatka maalle alkoi! Heti aamulla Akun 5v neuvolan jälkeen huristeltiin matkaan, ajoa on vajaa tunti eli ihan soppeli matka. Amin piti töihin joten lähdettiin ihan keskenämme. Oon kyllä mökkeillyt ennenkin lasten kanssa keskenään niin että ei siinä mitään, oikea asenne vie pitkälle.

Tämä "maa-mökki" missä käydään on siis mun äidin äidin kotitalo jonka mun äiti nykyään omistaa. Kaikki me lapset käydään sielä yhdessä ja erikseen. Talkoohenki pelaa hyvin kun aina käydessään tekee jotain pientä tai isompaa pihassa tai mökissä ja ostaa perustarvikkeita + fiksaa jälkensä niin että seuraavan on kiva tulla. Ihana kun on tälläisiä paikkoja missä voi käydä ♥

Meidän viikko koostui lähinnä pihassa veden kanssa läträämisestä :D Pihassa on kaivettu allas mutta koska me oltiin varsinaisen kesän ensimmäiset mökkeilijät ei allasta olla vielä laitettu kesäkuntoon. Onneksi varastosta löytyi kahluuallas jossa lasten aika kului hyvin helteellä, mittari näytti tosiaan varjossa 29 astetta kahtena iltapäivänä.

Siinä meidän "leiri" :D Sauna saaveihin vaahtokylvyt niin siinä vierähtää tovi jos toinenkin
Piha rakennuksen seinustalla kasvaa aivan ihana kärhö ♥



Syreeni ja kärhö kukkii samaan aikaan ja vielä mätsäävät keskenään hienosti, onkohan tässä ollut jotain suunnitelmallisuutta.. ;D


Aku on nyt oppinut niin hienosti ajamaan ilman apurenkaita että otettiin pyöräkin mukaan. Iivo kärryissä ja Aku pyörällä käytiin koluamassa lähistön leikkipuistoja. Kyllä täytyy sanoa ettei ihan hirveästi eroa viime kesäiseen touhuun ole. Iivo oli jo silloin niin nopea eikä tunnu että järkeä olis kovin paljon tullut lisää :D Ihan samalla lailla se konhottaa menemään ja karkailee..No okei, pikkusen helpompaa mutta ei kyllä paljon. Kiireinen viikko siis äitillä.

Lähdettiin kuitenkin myös tsekkaamaan hiekkakuoppaa, tosin autolla koska matkaa oli sen verran paljon. Tällä hiekkakuopalla mä en ole lapsena käynyt, pari vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran ja nyt siis toisen kerran. Just ja just löydettiin, melkein meinas usko loppua sielä metsän keskellä haahuillessa. Mutta kylllä tämä on sen verran kiva uimaranta että hyvä kun lähdettiin.


Muita ei näkynyt tällein keskellä viikkoa aamupäivällä, hetken ihmettelin sitä mutta sitten muistin että tosiaan koululaisetkaan ei ollut vielä kesälomalla silloin. Ihanan rauhallista, kirkasta vettä, polttavan kuumaa hiekkaa.. ja lasten riemua( ja eväitä).




Sielä kaukana makaa yks kiukutteleva matkasta jäänyt kaks vuotias :D


Vesi ei ollut mitenkään kamalan kylmää ja pojat kävikin ihan kunnolla uimassa.


Ihana karkumatka oli, maanantaista torstaihin. Olisi ollut kiva jäädä vielä pidemmäksi mutta oli muita suunnitelmia viikonlopulle niin piti tulla kotiin lähinnä pesemään pyykkiä. Jaa mitä yleishyödyllistä mä sain aikaan tällä reissulla? Porstasin pihakalusteet ja saunan lauteet, jess!

Kesä kesä  kesä ♥ Nyt se on täällä..

p.s. jos haluat lukea meidän viime kesäisestä karkumatkasta maalle, postauksen löydät täältä, klik!

2 kommenttia:

  1. Ihana reissu teillä! Ja pointsit siitä, että jaksat olla kahden touhukkaan kanssa yksin :) Mä olen ihan samaa mieltä, ettei meilläkään meno ole muuttunut sitten viime kesän kovin paljon. Jotenkin odotin että kyllähän olisi edes vähän enemmän järkeä päässä tänä kesänä.. mutta ei.. Hahaa!! Ihanaa alkavaa viikkoa teille <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♥ Joo kyllä sitä luulisi että vuodessa tapahtuisi hieman suurempi muutos mutta ei :D Joissakin asioissa kyllä huomaa selkeää eroa mutta aikamoista soosaamista se touhu on ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥