sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Meidän tyttö sai tänään nimen ❤

Tänään vietettiin meidän tytön ristiäisiä. Kastepäivän aamuun herättiin lumikinosten keskeltä, kukapa olisi arvannut..


Haluttiin tytölle nimi joka on suomalainen, lyhyt, ei niin yleinen mutta kuitenkin ihan oikea nimi joka löytyy kalenterista.  Pähkäiltiin paljon erilaisia nimiä ja kesti aikansa ennenkuin tämä nimi keksittiin.  Nimi taisi olla alunperin Amin ehdotus johon en kyllä siltä istumalta lämmennyt mutta nyt en voisi kuvitella tytölle mitään muuta nimeä ❤ Mulla tulee tästä nimestä mieleen reipas, iloinen ja energinen tyttö. Toinen nimi on sama kuin minun toinen nimi joka tuo mulle mieleen kauniin aurinkoisen kesäpäivän.

Meidän rakas kaunis pieni tytär on:

Mimmi Jasmin 

 



❤ Nora

torstai 27. huhtikuuta 2017

Julkinen imetys

Kylläpäs oli kuumottava tilanne eilen kun olin vauvan kanssa yksin shoppailemassa ristiäisiin vaatteita. Oltiin kierrelty kauppoja jonkun aikaa ja alkoi tulla nälkä joten menin lounaalle ja tietysti olin varautunut henkisesti siihen että vauvallekkin tulee nälkä koska oltiin oltu liikenteessä jo jonkun aikaa.

Kuten olen monesti maininnut, olen imettänyt poikia pitkään. Tällä hetkellä olen imettänyt 3v ja 10kk elämästäni.  Sanomattakin selvää että on tullut imetettyä vähän vaikka missä, mutta koskaan en ole esimerkiksi ravintolassa imettänyt yksin, ilman jonkun toisen aikuisen henkistä tukea.

Istuin syrjäisimpään pöytään ja söin ensin itse. Sitten alkoi rattaista kuulua pientä ininää.  Nappasin tytön syliin ja hetken keräilin rohkeutta.  Muuten oli melko hiljaista mutta viereiseen pöytään oli istahtanut vanhempi mies, onneksi selkä minuun päin. Varovasti asetin vauvan rinnalle  (sille vähemmän suihkuavalle) ja toivoin että ei tarvitsisi pitää taukoja kesken syötön.  Päässä pyöri kauhukuvia netin videoista joissa imettävälle äidille raivotaan.. nauroin mielessäni yhdelle tarinalle jossa äiti suihkautti maitoa raivoavan miehen päälle :D mäkin voisin tehdä niin.. No sitten tietysti maitosuihku kävi liian kovaksi ja piti pitää tauko. Kauhukseni maitoa suihkusi kaaressa pöydälle, en kyllä tajua mistä välistä koska olin kuitenkin valinnut vaatteetkin niin ettei tarvitse turhia paljastella. Kukaan ei kuitenkaan loppujen lopuksi tainnut edes huomata että imetin!

Masu täynnä ❤

Sitten mentiin vessaan huoltotoimenpiteille ja mietin itsekseni että kuinka ikävää jos sielä haisevassa, likaisessa  (ei se ollut erityisen haiseva eikä likainen, mä vaan inhoan yleisiä vessoja) vessassa olisi pitänyt pöntön päällä istuen imettää.. Sitäkin on joskus aikoinaan kokeiltu eikä ikinä enään.

Onko teillä ollut kuumottavia tilanteita liittyen julkiseen imetykseen? Oletteko kenties saaneet negatiivista palautetta? Mitä mieltä yleensä olet julkisesta imettämisestä?

♥ Nora

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Mikä nimi vauvalle?

Meidän vauva täyttää tänään yhden kuukauden joten ei varmaan tule yllätyksenä että alkaa olla se aika, eli piakkoin meidän vaavi saa nimen.  Nimestä ollaan päästy yksimielisyyteen jo tovi sitten ja ollaan sitä kerrottu läheisille, ystäville ja tutuille kysyttäessä.  Nimi taisi alunperin olla Amin ehdotus johon en kyllä siltä istumalta lämmennyt mutta nyt en voisi kuvitella tytölle mitään muuta nimeä.



Lapsen nimi on aika henkilökohtainen ja tärkeäkin asia vanhemmille, jokainen antaa lapselleen sen parhaan, kauneimman ja hänelle sopivimman nimen.  Miltä sitten tuntuu kun nimeä avoimesti parjataan? Kokemuksesta tiedän että todella ärsyttävältä.  Aina saa olla mielipiteitä mutta niitä mielipiteitä ei tarvitse tuoda julki..

Meidän suvusta löytyy tämmöinen tunnelman droppaaja jolle ei kelpaa mikään nimi. Aikoinaan kerroin Akun nimen jo heti rakenneultran jälkeen koska nimi oli päätetty jo vuosia aiemmin.  Koko loppuraskauden sain kuulla kuinka kamala nimi meidän lapselle tulee. Iivon nimeä ei sitten kerrottukaan monelle etukäteen koska en halunnut kuulla negatiivisia mielipiteitä. Nyt tein sen virheen että kerroin vaikka arvasinkin reaktion. "Ootko tosissasi?Onko se jo virallista? No sen kerkee vielä vaihtaa " oli ensimmäinen kommentti. Sitten hoettiin nimeä tympeänä ja kerrottiin mitä kaikkia negatiivisia asioita se tuo mieleen (ja niitähän piisasi..)   Täytyy sanoa että tämä oli pohjanoteeraus.

Loukkaannuinko? Kumma kyllä en. Enemmän vain ihmetyttää kuinka joskus aikuisilta ihmisiltäkin unohtuu käytöstavat.  Itse kuitenkin tiedän että nimi on hieno ja sopii tälle mimmille kuin nenä päähän eli en ole itkenyt itseäni uneen enkä todellakaan alkanut miettiä uutta nimeä :D Mutta tiedän että joku muu voisi olla tuommoisista kommenteista jopa tolaltaan.

Aina kommentoija ei toki tarkoita pahaa, ei vain tajua sanojensa voivan loukata. Toivottavasti en ole itse onnistunut päästämään kovin pahoja sammakoita suustani..

Pyydänkin, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään.

Onko teillä kokemuksia tälläisistä möläyttelijöistä?  Kuinka suhtauduit tilanteeseen?

Ristiäisiä meillä vietetään viikon päästä vapun aattona ja  niistä aion luonnollisesti kirjoittaa ihan oman postauksen ❤

P.s Olen vieläkin ilman läppäriä, o ouuu.. Ei mennyt enää päälle mun kone mutta onneksi kaikki tiedot saatiin pelastettua. Ensi viikolla saadaan uusi kone joten heti kun pääsen väleihin sen kanssa JA vaan on aikaa niin mulla on pää täynnä ideoita :)

❤ Nora

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Isyysloma loppui, kuinka me selvittiin?



Viikko takana uutta arkea, päivät yksin kolmen lapsen kanssa.  Miltä nyt sitten tuntuu? Hyvältä, kaiken kaikkiaan hyvältä.  Kaikki ei toki ole mennyt ihan niin kuin siellä Strömsöössä mutta hei, eipä mee Strömsöössäkään :D

En muista olenko maininnut että Iivo sai kerhopaikan Akun kanssa samasta ryhmästä? Kaksi viikkoa Iivo on nyt kerhoillut ja hän on luonnollisesti hyvin innoissaan koska tätä on odotettu jo pitkään.  Tämä helpottaa mun arjen pyöritystä sen verran että mun ei ole pakko hosua vastasyntyneen kanssa perhekerhoihin kun Iivokin saa seuraa ja ohjattua puuhaa 2 kertaa viikossa.

Ensimmäisen viikon perusteella uskon että selvitään jatkossakin ihan kunnialla, varsinkin kun kevät tekee tuloaan kovaa vauhtia ja ulos lähteminen helpottuu huomattavasti. Tällä viikolla  ollaan keritty jopa tehdä pääsiäis valmistelujakin ja päästy lenkillekin! Poikien toinen kerhopäivä meni mulla vauvan kanssa ilmavaivoja tuskaillen ja toisena kerhopäivänä taas kerettiin käydä kaupassa ja siivoilla ja vaikka mitä. Hirveästi en halua sopia etukäteen menoja vaan mennään fiiliksen mukaan. Onneksi pojat leikkii hyvin keskenäänkin ja iltaisin on seuraa naapuruston lapsista. Eli ei ole niin vakavaa jos aamu venähtää pitkäksi tai jäädäänkin vaan omaan pihaan leikkimään.


Vauva on edelleen rauhallinen ja tyytyväinen.  Pikkuisen on vielä ollut masuvaivoja mutta ei edes päivittäin, silloin aina muistan että pitää vieläkin olla tarkkana tuon maitosuihkun kanssa. Tiheän imun kausi on on selkeesti ollut nyt muutaman päivän päällä ja tuntuu että hän syö syömästä päästyään, en kuitenkaan ole kokenut sitä millään tavoin ahdistavaksi tai rajoittavaksi, se nyt vaan kuuluu asiaan.  Tyttö olisi muutenkin mieluiten sylissä ja useimmiten päivällä havahtuu unesta kun laskee esim. sänkyyn.  Hän ei kuitenkaan itke, on vaan yksinkertaisesti hereillä.  Manduca onkin kovassa käytössäVaunuissa pihalla nukkuu onneksi paremmin, yleensä yhdet useamman tunnin unet päivässä. Yöllä pitää saada olla kylkiparkissa, hän nukkuisi varmaan päivät läpeensä jos köllisin vieressä sängyssä:D 



Tällä viikolla mulle on aiheuttanut harmaita hiuksia mun läppäri, se taitaa vedellä viimeisiään. En saa sitä nyt ollenkaan päälle ja kirjoitan siis kännykällä, todella rasittavaa. Nyt mulla on ollut heti ihan hulluna ideoita ja ajatuksia mutta tää kännykkä ei inspiroi millään tavalla kirjoittamaan.. Kyllä tuon vielä varmasti päälle saa kun Amilla on aikaa vähän paneutua mutta pitänee alkaa katsella uutta konetta. Rasittavinta on että en pysty vastaamaan kommentteihin! Tää mun kännykkä ei jostain syystä julkaise mun omia kommentteja, tai varmasti sekin onnistuisi mutta mä en vaan osaa :D




Tässä vielä muutama kuva meidän prinsessasta ❤ Toivottavasti saan pian tietokoneen käyttöön niin sujuu tämä bloggaus vähän jouhevammin :)


Toivottavasti te kaikki vietitte mukavan pääsiäisen. Mulla se meni pitkälti kylkiparkissa prinsessan kanssa, ei paha.

❤ Nora 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Vauva ♥

Kylläpäs aika rientää! Lupailin kuulumisia meidän vauva-arjen alkumetreiltä mutta nuin vain oon keskittynyt muhimaan mun vauva-kuplassa ♥ Mutta suotakoon se kaikille perheille jossa on uusi perheenjäsen. Meidän pikku-prinsessa on pääasiassa hirveän tyytyväinen vauva. Reilun viikon hän oikeastaan vain nukkui, syödessäänkin. Viikon ja kolmen päivän ikäisenä hän avasi silmänsä kunnolla ensimmäisen kerran.

Pojat pitävät siskoa sylissä sairaalassa ♥
Tuoreet isoveljet ovat ottaneet siskon vastaan hyvin. Aku tietysti isompana vielä hiukan paremmin kuin Iivo. Akua ei häiritse lainkaan jos sisko keskeyttää jonkun tilanteen vaatimalla vaikkapa ruokaa, päinvastoin. Aku odottaa innolla että saisi jotenkin auttaa tai osallistua ja hänestä onkin ihan oikeasti ollut apua, oli tosin jo Iivon ollessa vauva :) Aku on esimerkiksi hyssyttänyt vaunuja kun en itse päässyt heti paikalle ja Akun syliin voin tällätä vauvan siksi aikaa kun vaikkapa ripustan pyykkejä.

♥ ♥ ♥
Iivokaan ei varsinaisesti ole mustasukkainen, huomion hakuinen kylläkin. Huomiota tietysti annetaan niin paljon kuin pystytään mutta aina voi silti vielä vähän kokeilla rajoja sillä huomiota sekin on kun selvitellään riitoja ja älyttömiä päähänpistoja ;)  Silti siskoa kohtaan Iivo on hellä ja huomaavainen ♥

Iivo ihmettelee siskon pieniä jalkoja ♥


Kotiinlähdössä sairaalasta
Touho perinteisessä vauvan kotiintulo kuvassa. Meillä on kaikista lapsista samanlainen kuva, kaukalossa ja Touho ihmeissään vieressä. Touho on jo vanha tekijä, ei paljon reagoi vauvaan mutta jos vauva vaikkapa ääntelee Touho etsii mua levottomasti eli on huolissaan pikkuisesta ♥


Meillä oli oikein kotiintulo juhlat perheen kesken :D Oli kakkua ja piirakkaa sekä skumppaa niin lapsille kuin aikuisille. (heh, pakko lisätä että lasten skumppaa..)


Kirjoitin alussa että vauva on pääasiassa tyytyväinen, nyt muutamana päivänä on kuitenkin vatsa vähän vaivannut. Epäilen että syynä on ns. suihkutissit eli maitoa suihkuaa liian paljon varsinkin syötön alussa ja sitten tulee nieltyä ilmaa samalla. Sama homma on ollut myös poikien kanssa, Akua se ei vaivannut kun hän puklaili paljon (siis ihan järkyttävän paljon..) että liiat maidot tuli ulos ja hän myös röyhtäili hyvin. Iivoa "suihkikset" vaivasi ensimmäisinä viikkoina ja tapasin suihkuttaa enimmät suihkut rättiin syötön alussa. Tämä tyttöhän ei harrasta röyhtäilyä tai puklailua laisinkaan, ei siis ole ainakaan muhun tullut ;D Onneksi nämä ilmavaivat on kuitenkin melko vähäisiä ja vaivaavat päivästä sen jonkun aikaa eikä vielä kertaakaan ole tarvinnut yöllä valvoa vauvan kanssa tästä tai mistään muustakaan syystä.




Vietettiin ihanat kaksi viikkoa koko perhe kotona kun Ami oli isyyslomalla. Lähinnä oltiin kotona mutta käytiin me jopa kaupungilla Amarillossa lounaalla. Nyt arki on koittanut ja saapa nähdä kuinka lähtee rullaamaan kolmen lapsen kanssa. Toistaiseksi valtakunnassa kaikki hyvin.. Palaan niihin kuulumisiin hieman myöhemmin.


Ihanaa viikkoa kaikille!

♥ Nora

p.s. Meinasin kirjoittaa että hyvää viikonloppua :D Vissiin vähän päivissä sekaisin..

tiistai 4. huhtikuuta 2017

SE päivä koitti

Arvoituksellinen otsikko. Mikä päivä koitti? Päivä mitä me ollaan odotettu ja pelätty, tiedetty että se koittaa ja oltu kiitollisia että ei vielä. Päivä, jonka iltana Iivo ilmoitti "iskä, mä muuten osaan kiivetä pois täältä", ja täältä on siis pinnasängystä. Eeeiiiii...!! Se meidän rauhallisista illoista ja sujuvasta nukkumaan menosta. Henkeä pidätellen odotettiin että pitääkö tämä uhkaus paikkansa ja pari minuuttia sänkyyn laiton jälkeen Iivon huoneeseen syttyi valot, sydän alkoi pamppailla... kohta kääntyi kahva ja siinä samassa mun vatsa kääntyi ympäri.. pian olohuoneessa seisoi iloinen ja ylpeä poika.


Olen saattanut joskus ohimennen mainita että Iivo nukkuu vielä pinnasängyssä. Koitimme joku aika sitten siirtää Iivoa isoon sänkyyn, mutta se kokeilu päättyi viikon päästä koska emme yksinkertaisesti jaksaneet. Iivo on sen verran jääräpää ja sitkeä-sissi että hän ravasi joka ilta 1-3tuntia huoneesta pois, en laskenut kuinka monta kertaa mutta noin 2,5 kertaa MINUUTISSA! Että laskeppa siitä. Laitettiin siis pinnasänky takaisin. Iivohan ei tästä lannistunut vaan alkoi liikkua pinnasängyn kanssa huoneessaan ja lopulta myös huoneesta ulos.. Mua vastaan tuli siis eteisessä Iivo pinnasängyssä. Jotenkin nytkyttämällä hän sai sänkyä hilattua eteenpäin, avasi oven ja nytkytteli pois huoneestaan. Tämä peli vihellettiin poikki hyvin nopeasti. Ami haki porakoneen autotallista ja pulttasi sängyn seinään kiinni. Iivohan on tosi ketterä poika joten on suoranainen ihme että hän ei ole kiivennyt pinnasägystä pois, osa syy saattaa se että hän nukkuu edelleen unipussissa ♥ (ja nimenomaan siksi ettei saisi päähänsä kiipiä pois). Koska Iivo kuitenkin osaa riisua unipussin halutessaan, ollaan henkeä pidätellen odotettu tätä päivää joka siis koitti pari päivää sitten.

Se oli ihan kamala fiasko. Kun tämä pikku simpanssi huomasi ettei meille ole oikeastaan mitään "aseita" tässä tilanteessa, homma meni melko villiksi. Lopulta yritettiin jo mennä itsekkin nukkumaan mutta eihän voi jättää iloisesti ympäri taloa juoksentelevaa taaperoa yksin hillumaan yötä vasten?! Lopulta Ami sai Iivon rauhoitettua sänkyyn,  onneksi.

Eilen sitten odottelimme iltaa kauhun sekaisin tuntein ja käytiin toimintasuunnitelmaa läpi. Jotenkin ihmeen kaupalla kaikki meni tosi hyvin. Iivo on satunnaisesti nukkunut isossa sängyssä halutessaan tässä välissä joten uusi juttu se ei ole. Hän tuli vain kerran ulos huoneesta. Ami kävi jonkinmuotoisen pienen kehityskeskustelun Iivon kanssa ja hän jäi hyvässä hengessä nukkumaan. Uskomatonta.

Saas nähdä kuinka tänään käy.. wish me luck!

♥ Nora

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Synnytyskertomus osa 2

Synnytyskertomus osa 1 löytyy täältä, klik!


Kello oli noin 5.30 torstai aamuna kun meidät oli saatettu synnytyssaliin joka oli siis eristyshuone mun noro- epäilyn vuoksi. Olin tosi kipeä ja väsynyt koko yön valvomisesta ja koska supistukset oli (kahden aiemman synnytyksen kokemuksen perusteella) kovia toivoin että kohdunsuu olisi sen 4cm - 5cm auki mitä vaaditaan että saisi epiduraalin. Olin luonut mielessäni "selviytymissuunnitelman" jossa minä saisin epiduraalin melko pian ja vatsakrampitkin loppuisivat jolloin voisin levätä ja kerätä voimia ennen loppurutistusta. No mutta näinhän ei tietenkään käynyt. Kohdunsuu oli 2,5cm auki, reunaa jäljellä, täytyy myöntää että olin aika pettynyt. Avautumisvaihe ei siis oletettavasti sujuisi yhtään sen nopeampaa kuin Iivon synnytyksessä (melkein 14 tuntia)  joka myös käynnistyi vesien menolla.

Äkkiä plan b:eetä suunnittelemaan. Kätilö toisi mulle tens- laitteen ja jumppapallon (jee... not!). Mutta ensin pitäisi saada käyrä. En voinut mennä yhtään maate koska vatsassa alkoi pyöriä heti joten keikuin tunnin ajan sängyn reunalla joka oli todella epämukavaa varsinkin supistusten tullessa koska pienikin liikahdus sai singaalin katoamaan. Sain tens- laitteen selkään siinä samalla ja joo, tuntuihan se ihan kivalta ja pidin sitä varmaan pari tuntia mutta eihän se nyt mitään varsinaisesti auttanut. Siirryin vähän skeptisin mielin jumppapallon päälle (vitutus käyrä alkoi nousta) mutta se olikin yllättävän hyvä istua, ainakin verrattuna sängyn reunaan. Siinä sitten keikuin seuraavan tunnin, aina supistusten välissä (n. 5min väli) meinasin nukahtaa ja kerran horjahdinkin vähän pallon päältä ennen kuin havahduin. Kello tuli 7.30 eli olimme olleet kaksi tuntia sairaalassa. Päätettiin soittaa kelloa, pakkohan niin kovien supistusten oli jotain saada aikaan? Tässä vaiheessa oksensin vielä viimeisiä sappinesteitä.

Kätilö saapui, tässä välissä oli vuoro vaihtunut. En meinannut uskoa korviani kun kätilö kertoi ettei juuri mitään ollut tapahtunut 2tunnissa, auki 2,5cm mutta reuna sentään hävinnyt. Supistukset tuli edelleen säännöllisinä ja kipeinä. Kätilö tarjosi mulle panadolia ja tartuin tarjoukseen vaikka tiesin että ei se voisi auttaa tähän tilanteeseen, eikä auttanutkaan. Lannistuneena päätin mennä suihkuun kuluttamaan aikaa. Lämmin vesi kyllä rentoutti ja meinasin sinne suihkuunkin nukahtaa kunnes aina havahduin supistukseen, mutta kipuja se ei helpottanut. Pari tuntia sain kulumaan suihkussa, kävin välillä hetken huoneen puolella "vilvoittelemassa" ja juomassa koska vesi alkoi pysyä sisällä, vatsan kouristelukin oli onneksi loppunut. Kello läheni kymmentä ja taas kutsuttiin kätilö, nämä väli ajat olimme siis Amin kanssa keskenämme. Eristyksen vuoksi kukaan ei tullut huoneeseen "turhaan".

Nyt olikin tapahtunut edes jotain, auki 3,5cm. Jee, ei enää pitkä epiduuraaliin. Retkotin jumppapallon päällä ja ruikutin tuskissani ja väsyissäni että enkö saisi jotain mikä helpottaisi supistuksia kun ne voimistuivat koko ajan ja olin aivan henkisesti ja fyysisesti finaalissa. Kätilö ehdotti että enkö menisi sängylle lepäämään? Kiva ajatus, kas kun ei mulla tullu mieleen sänky silloin kun suihkuun meinasin nukahtaa :D En siis edelleen pystynyt mennä makaamaan kun pelkäsin että alkaa oksettaa ja rajut supistukset havahdutti muutaman minuutin välein. Hetken päästä onneksi mulle kiikutettiin kipupiikki. Oi luoja, ensimmäinen helpotus oloon. En tiedä vaikuttiko se enemmän mun päähän vai kroppaan mutta joka tapauksessa mulle tuli paljon parempi olo. Se vei supistuksista pahimman terän ja sai muutenkin väsymyksestä sumean pään vielä pikkuisen sumeammaksi mikä ei kyllä siinä vaiheessa haitannut yhtään. Sanoinkin että ensimmäisen kerran sinä päivänä tuntui että kyllä tästä selvitään.

Pari tuntia vierähti taas, lähinnä pallon päällä. Join lasillisen mustikkakeittoa ja söin palan leipää. Vettä litkin hulluna koska se pysyi sisällä ja pelkäsin että en jaksaisi jos en joisi edes sitä vettä niin paljon kuin mahdollista. Vauvalla pysyi koko ajan sykkeet hyvänä, onneksi tämä mun pöpö ja tuskaisuus ei siis vaikuttanut häneen. Kipupiikin vaikutus alkoi hälvetä ja pikkuhiljaa supistusten todellinen luonne alkoi taas tulla esiin, ei hitto. Taas soitettiin kätilöä, joko nyt saisi sen autuuden tuovan epiduraalin?

5cm auki!! Halleluuja, nyt se epiduraali ja vähän äkkiä. Hykertelin mielessäni että nyt, nyt mä saan levätä. Vaikka nukkua tunnin- kaksi ja ehkä syödä jotain ja sitten pykätä vauva maailmaan. Välimainintana että ne supistukset mitä mulla tuossa vaiheessa oli, eivät olleet mitenkään verrattavissa aiempien synnytyksien supistuksiin. En tiedä vaikuttiko mun heikko kunto paljonkin siihen kipuun/miten koin kivun, mutta se oli jotain mille en edes keksi sanoja. Sain ilokaasu naamarin ja kätilö lähti "tilaamaan" epiduraalia. Kaiken kruunasi ilokaasun aiheuttama oksennus joka nollasi mun nestetankkauksen tai ainakin mustikkakeiton ja leivän palasen. Taas tässä välissä vierähti tunti, elämäni tuskasin ja pisin tunti. Siinä jupistiin niin jumalaa ja jeesusta kuin saatanaa ja perkelettä..

13.35 opulta sain sen epiduraalin. Olin ladannut siihen niin paljon odotuksia, että voitte kuvitella kuinka pettynyt olin kun se ei vienytkään kaikkia kipuja pois kuten kahdessa aiemmassa synnytyksessä. Tunsin kuinka epiduraali alkoi vaikuttaa, vaimensi supistuksia ensin vähän ja sitten kokonaan. Ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia kun aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Ei ei ei, ei tässä näin pitänyt käydä. Mun piti saada levätä! Soitettiin kelloa, taas oli vuoro vaihtunut ja saatiin uusi kätilö sekä opiskelija, ensimmäinen opiskelija mun synnytyksissä. Pienen jutustelun jälkeen uskalsin myöntää että nyt ponnistuttaa ja kovaa. Tuomio, 10cm auki. Sen olin kyllä arvannutkin. Joku muu olisi hihkunut onnesta mutta mä menin totaali paniikkiin. Olin saanut pidettyä itseni kasassa koko päivän mutta nyt tuli hysteerinen itku. Mun piti saada levätä! Kätilö kysyi että laitetaanko nyt se pudendaali puudute mitä olin toivonut ponnistusvaiheeseen? Itkin vaan että tää epiduraali ei toimi enään enkä mä halua näitä supistuksia! Pikaisen mietinnän tuloksena päätettiin yhdessä että saan toisen annoksen epiduraalia ja unohdetaan se pudendaali. Vedin epätoivoisena ilokaasua koko ajan, en tiedä mitä olisin tehnyt jos joku olisi yrittänyt viedä sen multa. Puristin maskia niin että se irtosi letkustakin jossain vaiheessa ja epäilen että mun oikean käden peukalo on jotenkin venähtänyt tästä rutistamisesta kun on vielä viikonkin jälkeen kipeä ja turvonnut :D

Sain siis toisen annoksen epiduraalia heti kun vaadittava tunnin väli ensimmäiseen annokseen täyttyi. Se vaimensi ponnistuksen tarvetta sellaiseksi että sen kesti yhdessä ilokaasun kanssa. Vauva ei ollut vielä täysin oikeassa asennossa ja koska kestin nyt ponnistamisen tarvetta "hyvin", päätettiin odotella kaikessa rauhassa ponnistamisen kanssa. Se oli aivan loistava suunnitelma, kerkesin myös kasata itseni uudestaan. Menin jumppapallolle ja jutusteltiin mukavia kätilö-opiskelijan kanssa. Ihan kiva että tässä loppu vaiheessa joku jäi huoneeseen meidän kanssa kun koko päivän oli ollut vähän hylätty olo, mikä tietysti johtui eristyksestä ja ymmärrän täysin menettelyn mutta ei se silti kivalta tuntunut. Tunti siinä taas vierähti, 10cm auki jumppapallolla. Välillä tunsin kuinka vauva liikahti parempaan asentoon.

Kun alkoi tuntua että epiduraali hälvenee, päätin että on aika kokeilla ponnistamista. En missään nimessä halunnut enään tuntea niitä supistuksia ilman mitään puudutetta. Itse ponnistaminen ei varsinaisesti jännittänyt mua, ainoastaan riittäisikö mun voimat? Ensimmäinen ponnistus meni ihan harakoille. Tuntui että mun aivot oli aivan muusia väsymyksestä ja varmaan ilokaasustakin.. Muistin kyllä kuinka ponnistaa mutta kaikki muu tuntui vaikealta. Oikean asennon löytäminen, hengittäminen, ajoitus. Paikalla oli kätilö ja opiskelija kun aloitettiin ja kun kätilö pyysi Amia soittamaan kelloa että avustava kätilö saapuu paikalle, mä olin aivan vainoharhaisena "miks pitää soittaa kelloa, mitä tapahtuu?" Mulla oli pieni pelko että mun voimat ei riitä ja keskityin ihan liikaa siihen mitä kätilöt puhui keskenään, sanoinkin että "puhukaa mulle". Oikeasti tilanteessa ei ollut mitään dramaattista. Onneksi kaikki kolme, kätilöt ja opiskelija olivat todella ammattitaitoisia ja ohjasivat mua hyvin läpi ponnistusvaiheen. Kiitos siitä, en tiedä kauanko siinä olisi mennyt huonolla tai puutteellisella ohjauksella koska ajatus ei vaan luistanut. Sillä sekunnilla kun pää oli pihalla, tyttö päästi ensi parkaisunsa ♥ Loput tulikin melkein itsestään, pientä himmailua ja kevyt ponnistus. Muistan että poikien kohdalla hartiat on ollut ponnistuksen haastavin vaihe. Hänellä oli käsi jotenkin kaulalla syntyessään joten sekin toi hieman lisähaastetta ponnistamiseen, eli kaiken huomioon ottaen ihme että ponnistus kesti vain 9minuuttia.


Aika pitkä stoori, vaikka pitkä oli synnytyskin. Avautumisvaihe 12tuntia 4min, ponnistusvaihe 9min, jälkeisvaihe 19min. Kokonaiskesto 12tuntia ja 32 min. Kesto vesien menosta 15tuntia 13min. Vauva syntyi torstaina 23.3.2017 klo. 16.13. Paino 3740g, pituus 51cm ja päänympärys 36cm. Hänellä on tummia hiuksia, pieni suppusuu, kauniit hymykuopat ja äitinsä väkäleuka  ♥

Sillä sekunnilla kun hän oli ulkona, kaikki kipu loppui ja unohtui. Hoin pitkin päivää että ei enää ikinä, ei enää ikinä. Kun sain tytön rinnalle, mietin jo "oliko se nyt niin kamalaa.." Ihmiskeho on kyllä ihmeellinen. Kai se on tarkoituskin että se kipu unohtuu nopeasti. Ilman pientä lisämaustetta nimeltä noro (tai mikä nyt oli, näytettä ei saatu), synnytys meni siis aika samaa kaavaa kuin aiemmatkin. Kivut oli kyllä ihan omaa luokkaansa, aiemmin ei ole meidän synnytyssalissa lennellyt ärräpäitä.. Vauva piti pestä ennen kuin lähdettiin salista osastolle, noron takia. Melko turhaa mun ja kätilönkin mielestä mutta en ole takertunut tuohon asiaan.

Osastolla olimme myös eristyksessä, mikä oli oikeastaan aika luksusta sillä meidän sairaalassa ei ole perhehuoneita, yhden hengen huoneita tai potilashotelleja. Nyt olin siis yksin, oma vessa ja suihku. Edelleen huoneessa ei kukaan huvikseen käynyt, ruuat tuotiin ja muut pakolliset, muuten sitten kellon soitosta (taisin soittaa kelloa kerran..). Se oli ihan kivaa, en valita :) Kotiin päästiin lauantaina päivällä, synnytyksestä tuli siis lysy, eli lyhytsynnytys. Käytiin maanantaina painokontrollissa osastolla ja paino oli lähtenyt hienosti nousuun pelkällä rintamaidolla.

Nyt pitää mennä takaisin nuuskuttelemaan vauvaa ♥ Palailen vauvan arjen alun kuulumisiin kun taas maltan istua koneelle :)

♥ Nora
p.s. Pari vuotta sitten kirjoitin yhteenvedot poikien odotuksista ja synnytyksistä. Akun tarinan löydät täältä, klik! , ja Iivon tarinan täältä, klik!