perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kasvispäivä



Ennen kuin Mimmi syntyi, olin panostanut kasvisruokiin meillä kotona. Tein jopa täysin vegaanisia ruokia ja tutkin aihetta paljon. Täysin kasvissyöjää tai vegaania musta ei kyllä saa, mutta kenellekkään ihmiselle (maapallosta puhumattakaan..) ei tee pahaa pitää vaikkapa kerran- pari viikossa kasvispäivä.

Nää termit on mulla vähän hakusessa mutta silloin muutama kuukausi sitten tutkin ruokakaupassa vaihtoehtoja "normiruualle" ja erityisesti mua kiinnosti/kiinnostaa täysin vegaaniset vaihtoehdot. Ei sillä että olisi kovin todennäköistä nähdä mut vegaanina tulevaisuudessa vaan siksi että tehotuotettuja eläinkunnan tuotteita menee arjessa niin paljon että jos löydän hyvän tuotteen korvaamaan eläinkunnan tuotteen otan sen mielelläni osaksi meidän arkea. Prosessi on siis käynnissä pienellä teholla.

Kasviksia, hedelmiä ja marjoja meillä syödään paljon muutenkin mutta kun tarkastelin meidän syömisiä huomasin että varsinkin maitotuotteita kuluu tosi paljon sekä tietysti lihaa ja munia.

Ensin ajattelin että tämä tulee kalliiksi. Menin kauppaan viikko-ostoksille ja päätin skipata kaikki eläinkunnan tuotteet lukuunottamatta pojille maitoa, leivälle voita sekä juustoa (mä kun en asu yksin). Mutta kappas vaan, sainkin kävellä monen hyllyvälin ohi eikä rahaa mennyt yhtään sen enempää! Näin se kokeilemalla selviää.

Lehmänmaidon rinnalle ostin erilaisia kasvi"maitoja" kokeiluun ja tuon ekan viikon aikana maistatin pojilla kaikki mutta ruokajuomaksi jäi lehmänmaito. Kauramaito on mun lemppari ja se on korvannut lehmänmaidon mm. smoothieissa (mikä sana!), puuroissa ja muussa ruuanlaitossa. Totuuden nimissä täytyy kyllä myöntää että kokeiluista huolimatta en sitä silti itsekkään joisi tai laittaisi kahviin..enään.. Pojat on niin tottuneet juomaan maitoa että on ollut vaikea sitä koittaa vähentää, lasi kerrallaan ja katsotaan josko meillä joskus tulevaisuudessa kuluisi hieman vähemmän maitoa. Maidonjuonnista ollaan monta mieltä enkä ota kantaa sen mahdollisiin haittoihin koska en niistä tarpeeksi tiedä mutta en usko ihmisen sitä tarvitsevankaan.

Kaikki "jugurtit" maistui mun mielestä vaan ihan hirveiltä joten edelleen käytetään Juustoportin maustamatonta "vapaan lehmän" ab jugurttia. Mua vähän "huvittaa" nuo vapaat lehmät ja kanat sekä "maalaispossut" jne..

Yksi ehdoton lemppari ruuanlaitossa on Planti kaurakerma. Mä käytän jonkun verran kevytkermoja koska ne pyöristää makuja kivasti lapsen suuhun sopivammaksi jos on vaikkapa tomaattipohja kastikkeessa. Tää Planti on niin paljon parempi kuin mikään kerma! Paksua ja hyvän makuista, jotenkin juustoinen maku ja koostumus tulee kastikkeeseen :D  Kookosmaito on ollut käytössä meillä jo iät ja ajat mutta se maku ei sovi kaikkiin ruokiin. Nyt sitten tää "kermaa sen olla pitää eikä mitään teollista". Monet kauppojen kermat on kaikkea muuta kuin sitä tuoreen maidon päältä kuorittua oikeaa kermaa..

Tää mun kokeilu meni vähän jäihin kun Mimmi syntyi ja on tuntunut ettei ole aikaa ajatella ruuanlaittoa niin paljon, koska kyllä uusien ruokien laitto vaatii alkuun aika paljon ajattelua ja suunnittelua. Mutta näillä mennään ja välillä pidetään vähän kasviksempisia päiviä :)

Eilen pidettiin poikien kanssa kasvispäivä ja lukuunottamatta aamu smoothiessa ollutta jugua sekä iltapaloja päivä menikin varsin vegaanisesti ;D


Vegaaninen kasvispasta ohje:

Ohjeesta tulee neljä annosta. Tähän tarvitaan:

Puolikas isoa kesäkurpitsa kuutioituna

Rasia kirsikkatomaatteja halkaistuna

Kevätsipulin varsia (ja ruohosipulia) saksilla silputtuna

Iso kourallinen pinaatinlehtiä saksilla silputtuna

Yrttejä oman maun mukaan, mä hain kasvihuoneesta (kuten sipulit ja pinaatitkin) kirveliä ja basilikaa

Purkki Gogreen kidneypapuja

Purkki Planti kaurakermaa

200g pastaa (munatonta), lapset valitsi tuommoisia eläimenmuotoisia :)


Mausteita oman maun mukaan, laitoin suolaa, pippuria sekä vähän hyvin mietoa chiliä

Laita vesi kiehumaan pastaa varten. Paista pannulla öljyssä kesäkurpitsat, tomaatit sekä sipulit. Lisää yrtit ja pinaatit sekä tilkka vettä. Anna kiehua hetki ja lisää pavut sekä kaurakerma. Kaada kypsät pastat pannulle kastikkeen sekaan ja kiehauta vielä, valmis!

Vielä asiaan kuuluvat anteeksipyynnöt kännykkäkuvista sekä annoskuvan puuttumisesta. Selityksiä löytyy ja mielikuvitusta käyttämällä ne saattaa arvata ;) 

Hyvää viikonloppua kaikille!

♥ Nora

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta kokeiluprojektilta. Smoothieihin olen itsekin saanut uppoamaan mantelimaitoa. Mutta kahvin seassa kaikki vaihtoehdot maistuvat todella oudoilta. Ei kiitos. Vegaaniseen ruokaan on meillä vielä matkaa mutta tällainen pasta voisi kyllä toimia :D Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pieniä muutoksia pikkuhiljaa ja kohtuus kaikessa :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Kokeiluun menee!😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥