sunnuntai 13. elokuuta 2017

Maitoaivo

Huuhhuh, mikä maitoaivo. Nyt melkein hävettää. Tiedättekö sen kun raskaana/pikkuvauva-aikana välillä(tai koko ajan) tuntuu vähän kuin olisi toisen asialla? Ei aina ihan muista mitä oli tekemässä, mitä on jo tehnyt tai sitten ei vaan tajua jotain juttua. Tätä tapahtuu vähäväliä mutta nyt tuli semmonen ajatus katkos että oon nauranut itselleni monta päivää.

Kirjoitin viimeksi että aloitin herkkulakon mikä kestää meidän reissuun asti eli noin kaksi viikkoa. Tutkin kalenteria ja merkkasin päivät sinne ylös ja tarkistin että päivämäärät on oikein (koska samaan syssyyn varasin vielä yhden hotelliyön paluumatkalle) eli olin ihan niinkuin asialla ja kartalla ja silleen. Paitsi että en ollut.

Seuraavana aamuna katsoin taas kalenteria ja huomasin että eihän se ole kaksi viikkoa vaan kolme! Miten voi katsoa noin väärin ja vielä moneen kertaan ja vaikka kaikki päivämäärät on oikeat :D Traagisinta tässä on se että mun herkkulakko muuttui just kahdesta kolmeen viikkoon... Hupsista.




♥ Nora

keskiviikko 9. elokuuta 2017

4kk neuvolassa

Tästähän on jo toki pari viikkoa mutta oltiin Mimmin kanssa 4kk neuvolassa ja tällöin oli myös lääkärin tarkistus. Meillä on tehty semmoinen mukava uudistus verrattuna poikien vauva aikaan että lääkäri on neuvolan tädin kanssa samassa huoneessa ja käyntiin menee siis ainakin puolet vähemmän aikaa kuin ennen. Ennen tehtiin niin että ensin mentiin neuvolan puolelle ja vauva punnittiin sekä mitattiin, sitten puettiin päälle ja mentiin erikseen odottamaan lääkäriä eri käytävälle (joka on aina myöhässä, kaikkien köhivien aikuisten seuraan) ja sitten taas riisuttiin ja tutkittiin. Voisi kuvitella että paperityöhönkin meni tupla-aika verrattuna siihen että terkka ja lääkäri yhdessä vastaanottavat. Mene ja tiedä mutta ainakin asiakkaalle tämä on paljon miellyttävämpää.


4kk ja viikon vanhana Mimmi oppi kääntymään ♥

Joka tapauksessa, käytiin siis neuvolassa ja koska en ollut jaksanut ajatella asiaa eli pyytää hoitajaa, mentiin sinne koko iloisella joukolla. Lisä jännitystä aiheutti se että käynti ei ollut omalla neuvolalla vaan ihan vieraassa paikassa. Oon aina pitänyt meidän neuvolaa niin mukavana ja turvallisena että jännitti kuinka pojat sielä riehuu jne.. Tämä paikkahan oli aivan huippu! Olimme ajoissa ja meillä oli eväitä (kas kas) joita oli tarkoitus syödä neuvolan jälkeen leikkipuistossa. Tämän neuvolan edustalla olikin kaunis lampi penkkeineen (Tammikartanolla siis jos Vaasalaiset miettii) ja syötiin eväitä heti alkuun lammen rannalla :D Kerroin pojille tarkat säännöt ja lupasin että jos kaikki menee hyvin niin haetaan drive innistä pirtelöt (uhkailu, lahjonta ja silleen..). Neuvolassa olikin aivan mahtavat tilat! Sohvia joilla on mukava istua ja esim. imettää (ei vaan kovia penkkejä) imetystyynyjä (!), mikro ja muutenkin oikein mukava paikka.

Kokeiltiin bumboa mutta vielä oli hieman huojuvaa :)

Pojat leikki niin nätisti ja kun tuli aika mennä huoneeseen, ei tarvinnut kuin kehoittaa ja pojat seurasi nätisti. Huoneessa muistutin säännöistä, eli leikkivät rauhallisesti (oli omia leluja sekä tässä huoneessa oli aivan super makeita leluja..), ei saa huutaa eikä saa keskeyttää koska äitin pitää saada puhua lääkärin kanssa rauhassa. Ei olisi voinut mallikkaammin mennä! Koko kolmikko oli kuin pieniä enkeleitä, ovathan he ihania ja valloittavia aina mutta kyllähän tuossa nyt oli katastrofin ainekset olemassa.

Terassilla hengailua

Itse tutkimus meni hienosti, Mimmi oli lähinnä utelias että mitä nyt tapahtuu. Pituutta oli tullut hienosti, painoa vähän hillitymmin mutta tarpeeksi: Pituus 66,2cm ja paino 6750g.

Vertailuna pojat 4kk neuvolassa:

Aku: Pituus 65,2 ja paino 7260g
Iivo: Pituus 65,9 ja paino 7230g

Pojat on siis olleet aivan naurettavan saman kokoisia vielä tässä vaiheessa. Mimmi vähän eroaa mutta hyvin samaa kaavaa ainakin vielä kasvaa.

Neuvolakortissa lukee:

"Suloinen tyttö! Silmät, sydän, keuhkot, maha, pulssit, lonkat ok. Tuo kädet keskiviivaan, hyvä päänkannatus. Pieni imusolmuke takaraivon alueella -> seuranta. Kasvu ok."

Mimmin takaraivolla on tosiaan pieni imusolmuke joka on ollut sielä jo pidempään. Saattaisin yhdistää sen ilmestymisen flunssaan mikä Mimmillä oli pari viikkoisena. Se on pysynyt saman kokoisena koko ajan. Lääkäri katsoi myös silmää mikä vuotaa edelleen. Siinä ei ole muutosta eli ei ollut tulehtunut vaan se johtuu ahtaasta kyynelkanavasta. Toivottavasti se aukeisi itsekseen ja mieluusti pian.. Mimmiä on alkanut harmittaa jatkuva putsailu  :( 

Mimmi on kova tyttö treenaamaan :D

Kaikki siis kuitenkin oikein mainiosti. Koko tämän ajan pojat leikki yhdessä nätisti ja lopuksi terkka vielä mainitsi kuinka hienosti he leikkivät ja kehui poikien mielikuvitusta. Tälläisenä hetkenä on kyllä niin ylpeä omistaan ♥  ja kaikki oltiin pirtelömme ansainneet ;D 

♥ Nora

maanantai 7. elokuuta 2017

Nyt riitti.

Synnytyksestä on nyt reilu 4kk ja olen antanut itselleni luvan herkutella ja vähän laiskotellakkin, katsokaas kun on kesä ja kaikkea.. Nyt viikonloppuna kuitenkin tuli stoppi ja päätin että nyt riittää. Paino junnaa samassa kuin muutama viikko sitten ja täytyy nyt vissiin todeta että ei se ihan pelkällä ajatuksella ja imetyksellä laske. Sinänsä synnytyksestä ei ole kauaa aikaa enkä odottanutkaan että alle puolessa vuodessa paino olisi entisellään mutta tätä vauhtia se ei laske koskaan ja saan uusia koko vaatekaapin :D 

Eväsretkellä, kuinkas muutenkaan :D

Se tässä eniten vaivaa, nuo vaatteet. Kun en viitsi ostaa vaatteita tähän kokoon koska tarkoitus on saavuttaa sama paino kuin ennen raskautta ja sitten tuskailen joka päivä että mitä puen päälle ja mikään ei istu niinkuin haluaisin. 

No mutta, päätin siis että nyt riittää. En ole semmoista dieetti tyyppiä laisinkaan vaan normaalisti toteutan ajattelumallia jossa kaikkea voi syödä kohtuudella kun muistaa liikkua tarpeeksi. Nyt on tarkoitus syödä normaalisti mutta jättää iltaherkut kuten puolilitraa jäätelöä pois näin alkuun kahdeksi viikoksi. Kahdeksi viikoksi siksi koska sitten lähdemme reissuun eikä reissussa voi olla herkuttelematta ;) Sitten reissun jälkeen katsotaan uudestaan. 

Näillä mennään ja saapa nähdä kuinka tiukkaa tekee.. Wish me luck!

♥ Nora